Moikka!
Olin taas omalla tunnillani ja menin kellä muullakaan kuin Jadella.
Meinasi tulla vähän kiire kun poni oli klippauksen totutuksessa ja meni karsinaansa vasta 20 vaille.
Pistettiin Matildan kanssa Jade nopeasti valmiiksi ja selkään. Ehdittiin tekemään kuitenkin hieno letti otsatukkaan.
Oli muuten tosi pimeetä, mutta pienellä muokkauksella kuvista näkyykin jotain. Kaikki kuvat ja videon on ottanut Matilda.
Tunnilla mentiin ihan normikoulu juttuja. Väistöä, ravissa ja laukassa, ja siirtymisiä.
Aluksi mentiin oma alkuverkka kaikissa askellajeissa hevosia rennommaksi. Oli niin kylmä, että niidenkin lihakset oli varmaan ihan jäässä.
Sen jälkeen siirryttiinkin tekemään pysähdyksiä pienistä avuista. Kun alkoi näyttämään hyvälle, siirryttiin ratsastamaan etuosakäännöksiä, niin ensin että pysähdyttiin, ohjattiin johtavalla ohjalla ja pyrittiin siihen, että hevonen liikuttaa vain etujalkojaan ja sitten vasta takajalkojaan. Tämä onnistui ihan ok. Ei ollut mitään ihmeempiä vaikeuksia.
Tämän jälkeen tultiin käännökset käynnissä. Huomasi ihan selvästi, että Jade oli todella hätäinen varsinkin aluksi ja ei malttanut oottaa millään kääntymistä. Sain sen kuitenkin hyvin kuulolle ja käännökset alko sujumaan ihan kivasti.
Tästä siirryttiin ravailemaan isolle ympyrälle harjotusravissa. tehtiin todella pitkään pelkkää ravia ja minulla oli todella paljon vaikeuksia istua Jaden ravissa. Mentiin pari kiekkaa ja lähettiin tulemaan väistöllä aina keskemmälle ympyrää niin, että oltiin ihan pikku voltilla kaikki. Siitä takaisin väistö isolle ympyrälle. Mentiin monta kertaa näin, hevosia taivutellen. Alussa oli ongelmia väistön ja asetuksen kanssa, mutta melkein viimeisillä kierroksilla alkoi sujumaan.
Nostetiin vielä pari laukkaakin ja sitten mentiin vielä loppuverkka kevyessä ravissa molempiin suuntiin.
Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvän tuntonen poni koko tunnin ja huomaa kun edistytään vaan kokoajan.
Kiva postaus ja video :)
VastaaPoistaKiitos kuvaajalle!
PoistaMiksei Jadesta voisi olla esittelysivua? kun postauksissasi näkyy nykyään aika usein tämä Jade, olisi kiva jos tekisit sillekki oman e: sivun :3
VastaaPoistaOlen miettinyt ihan samaa itsekkin :D Kyllä se kohta varmaan ilmestyy.
Poista