6.11.2014
Today is white, tomorrow will be gray
Onpas valkoista yhtäkkiä. Olin jo tottunut siihen pimeään ajanjaksoon, jolloin piti kouluun mennessä käyttää lamppua. Ihmeellistä on se, että lunta on maassa ja on plusasteita. Mahtavaa sanon minä. Lumesta siis tulee ihan loskaa ja rumaa ruskeaa kun autot ajavat ympäriinsä saastuttaen. Kaunista kyllä muuten on, ei siitä käy kiistäminen. Lunta on tosi mahtava kuvata ja sitten kun sais vielä eläimiä kuviin niin olisi ihan mahtavaa.
Taivas kuitenkin näyttää jo harmaalta ja siltä että kohta sataa. Surullista, mutta on siinä hyviäkin puolia. Voin taas pyöräillä kouluun. Lumessa kun en uskalla mennä kaatumisen pelossa.
Tässä vain kirjoittelen kun pitäisi tehdä läksyjäkin. On tuo lukio niin rankkaa. Koko ajan jotain äikän esseetä pitää tehdä tai historia tutkielmaa, filosofian ihmistutkimusta ja ruotsin sanakoeharjoittelua. Ei voi muuta sanoa kuin rankkaa. Mutta nyt eri aiheeseen.
Joulukalentereita on nähty blogeissa, YouTubessa, Facebookissa ja kaikkialla muuallakin. Minäkin siis olen päättänyt tehdä jonkin näköisen joulukalenterin. Ajatuksena siis tehdä 24. päivään asti joka päivä postauksen, en lupaa mitään, mutta kovasti yritän. Mutta nyt kaipaisin joitakin ideoita. Olen selaillut joitakin blogeja ja katsonut niistä, mutta haluaisin että lukijat saisivat vaikuttaa mahdollisimman paljon, joten ideoita tulemaan kommenttina alas.
Ja muuten olisin tehnyt koko joulukuun, mutta kun olen itse reissussa vuodenvaihteen niin en kykene siihen. Postausta reissusta tulee varmasti.
Mutta siis ideoita alas, jotta joulukuusta tulee juuri sellainen kuin haluaisit.
4 kommenttia:
Luethan nämä ennen kuin kysyt!
♥ Kuvaan Canon 1200D kameralla, jossa objektiiveina toimivat Canon EF 18-55mm sekä EF 75-300mm f/4-5.6 II
♥ Etsin uutta ratsastuskoulua, joten tällähetkellä en ratsasta missään
♥ Muokkaan videot Movie makerilla ja kuvat Gimpillä tai picmonkeyllä
Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen, joten ethän hätäile vaikka kommentisi ei näy heti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ehdotuksia joulukalenteriin:
VastaaPoista- Videopostaus
- Bannerintekovideo
- MyDay kuvina
- Joululahjatoiveet
- Kysymyspostaus
- Sellanen kuva/videopostaus jossa esittelet miten pukeudut kylmällä ilmalla tai jtn vastaavaa :D
- Vuosi 2013 tiivistettynä kuvina/videona
- Leipomis/ruuanlaittopostaus
- Joulusiivous...
En keksi enempää, siinä nyt jotain randomii :p
Hyviä ehdotuksia kaikki! Kiitos!
PoistaJoku joulu aiheinen DIY :)
VastaaPoistaJoo oliskin suunnitelmissa tälläinen toteutta :)
Poista