Heissan! Tänään aiheena muistelot, heittäydytään vuoden 2013 kesään 30.8 jolloin kävimme Tanyan kanssa Mintzun tallilla issikkamaastossa. Pääsimme perille paljon ennen muita ryhmäläisiä, ja kerroimme omat ratsastushistoriamme, joiden perusteella hevoset jaettiin.
Minä sain silloin 7 vuotiaan Blossin. Poni osui kohdallani nappiin, koska yhteistyö sujui upeasti. Tanyalle osui tuo ruskea heppa, Karvinen (?).Aloitimme harjailemaan hevosia muiden ryhmäläisten vielä saapuessa paikalle. Blossi oli mukava hoitaa ja se ei juurikaan ärhennellyt muille.
Pääsimme lähtemään kahden tunnin maastoon, jossa laukkasimme, tölttäsimme, ravasimme ja köpöttelimme rauhallista käyntiä. Yhdessä kohdassa oli mahdollista vaihtaa hevosia, mutta emme Tanyan kanssa suostuneet, muut hevoset olivat hieman laiskoja. Pitkässä laukka kohdassakin, olimme viimeisinä, edellämme oleva kirjava issikka jäi ravailemaan ja me päätimme rymistellä siitä ohi. Sinne se jäi köröttelemään, odotimme kyllä sitäkin.
Maastossa tuli sen verran kuuma että piti ottaa vaatteita vähän vähemmälle. Hevosetkin hikoilivat maaston jälkeen, joten ne saivat pesun. Blossi meni heti sen jälkeen piehtaroimaan hiekkaan.
Maasto oli mielestäni hyvin onnistunut, vaikka laukkaa tai tölttiä olisi voinut olla enemmän. Tosin se oli kahden tunnin maasto, joten hevoset eivät olisi muuten jaksaneet, jos oltaisi menty enemmän laukkaa.
Suosittelen issikkavaelluksia ja maastoja kaikille, ja Mintzun issikkatalli tarjoaa siihen mahtavat puitteet.
Tää oli tosi ihana postaus! On se kesä vaan niin ihanaa aikaa! :)
VastaaPoista- Mimmi
Kiitos, ja onhan se parasta aikaa koko vuonna!
VastaaPoista