17.1.2015

Ponituulia

Hei kaikki! Vihdoin minulle pääsi kuvaaja paikalle kun olin ratsastamassa. Tanya tuli minulle kuvailemaan ja menin yllärinä vanhalla "vakkarillani" pitkästä aikaa. Poniaijoilla menin paljon Nelson ponilla ja sillä menin ensimmäiset kisanikin. Se oli leirillä hoitohevoseni, kun kukaan muu ei sitä halunnut, mutta minä halusin. Nelson on persoonallinen poni. Pörröisen olemuksen alla lymyää ystävällinen, utelias ja hieman tulinen luonne. Nelsonia on kiva ratsastaa, koska ei anna kaikkea helpolla vaan vaatii aika paljon rauhallisuutta kädeltä ja pohkeelta.


Menimme siis joku 20 yli neljä tallille ja heti harjailemaan Nelppaa. Se puski heti syliin ja saikin paljon rapsutuksia. Tanyan ihastellessa shettiksiä, minä siirryin laittamaan kamoja hepalle päälle ja sitten noustiin selkään ja mentiin maneesille.



Alla olevat kuvat ovat videolta otettuja


Tunnilla menimme aluksi alkuverkkaa itsenäisesti molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa. Minulla oli jo ongelmia ohjien kanssa. Suski joutui monta kertaa huomauttamaan liian pitkistä ohjista ja siitä etten ratsastanut sisäpohkeella tarpeeksi. Taivuteltiin pääty-ympyröillä ravissa ja käynnissä ja otettiin pari laukka pätkää.
Siitä sitten siirryttiin isolle keskiympyrälle, jossa mentiin aluksi vasempaan suuntaan pohkeenväistöä avoimilla sivuilla ja pitkänsivun kohdilla pieni kokoaminen. Pohkeenväistö meni suht ok, muttei mitenkään kauhean hyvin. Olisin voinut kerran huomauttaa raipalla niin olisi tullut väistöä kunnolla.
Sitten aloitettiin harjoitusravissa  menemään samalla lailla ja siinä tuli ihan kivoja väistöjä.
Sitten otettiin laukkaa mukaan, jossa pyrittiin saamaan se hyväksi, reippaaksi ja eteneväksi.
Kiva könö
Suuntaa vaihdettiin ja tultiin samaa juttua tähänkin suuntaan. Tämä oli parempi suunta meille molemmille, kun tajuttiin vähän tästä liikkumisestakin jotain. Ohjatkin pysyivät paljon paremmin käsissä kun keskityin siihen paljon enemmän. Nelson meni aina välillä tosi kivasti, mutta tuli niitä huonojakin pätkiä mukaan.




Parannustakin huomasin omassa ratsastuksessa kun en enää tuijottanut hevosen niskaa ja opin ravissakin ponskilla istumaan paljon paremmin tunnin lopussa. Kaiken kaikkiaan oli mukava tunti ja toivoin Nelsonia uudestaankin.

12.1.2015

Pintaraapaisu Madeiraa osa 1

Heissan! Taas on tullut taukoa viime postauksesta. Olin tosiaan vielä viikko sitten Madeiralla ja siellä en sitten jaksanut kirjoittaa mitään.
Matkalla kuitenkin kuvasin aika reilusti ja videokin syntyi. Jätän tästä postauksesta kaikki ylimääräiset turhat ja tavallisen tylsät ruokailut pois, joten kyllä kävin myös syömässä.
Mutta nyt olisi siis aika viimein kertoa reissusta ja siitä mitä oikein touhusin siellä.


Maanantaina 29.12 oli aika jättää kylmä ja hytisevä Suomi taakse ja aloittaa matka Joulupukin lentokoneella kohti Madeiraa ja talven aurinkoa.
Heitimme matkalaukut Check iniin ja lähdimme pienelle kauppa kierrokselle.
Lento lähti kahdentoista maissa ja jouduimme menemään lentokoneeseen bussilla, joka ajoi pienen matkan koneelle. Jouduimme odottamaan pienen hetken bussissa ennen koneeseen pääsyä.
Koneessa vihdoin ollessamme, pääsin jopa ikkunapaikalle, koneen valmistelu nousua varten alkoi ja pian olimmekin jo lähdössä.
Yllättävän vähän korvani menivät lukkoon, mutta se saattoi johtua ihan siitäkin, että söin samalla pastillia.
Koneessa vihdoin saimme pientä purtavaa, joka tällä kertaa oli kanaa juustokastikkeessa (yllättävän hyvää) ja jotakin ihme perunamuusia, jossa oli jotain könttejä seassa. Muusi jäi siis lautaselle.
Yritin pari timmaa (tuntia) nukkua, mutta siitä ei tullut mitään, joten keskityin vain kuvaamiseen, koneen ikkunasta kuvattaessa sain jopa n. sata kuvaa otettua, joita tässä samalla poistelen.



Tärähtävän laskeutumisen jälkeen pääsimme hakemaan laukkujamme hihnalta. Yksi laukku jäi uupumaan, mutta se löytyi sitten hieman sivummalta.
Tavarat saatuamme pääsimme lähtemään nopealla kyydillä kämpille. Alkujaan talo näytti mukavalta, uima-allas tosin oli kylmä. Kaikkein "mukavinta" oli huomata millaisessa sängyssä tulisin nukkumaan seuraavan viikon. Sänkyni oli siis kaksi sohvaa kiinni toisissaan ja niiden välissä ilmapatja. Olin aluksi hieman skeptinen, mutta se olikin yllättävän hyvä nukkua, vaikkakin valuin useampana yönä patjan ja sohvan väliin.
Talomme pihalla oli hienoja kukkia ja vieressä oli banaaniviljelmiä, jotka tosin olivat vielä raakoja, joten se niistä banaaneista.
Kukkia tosiaan oli muutamaa sorttia ja niistä otinkin ihan lähikuvia mielestäni hyvällä menestyksellä.



Upeimpia puita mitä olen nähnyt niin ovat palmut. Tosin eivät ihan tuollaiset mitä tuossa kuvassa on, mutta sellaiset normaalit, mitä myös näkyi Madeiralla.
Tässä kohdassa räpsin muutaman kuvan ja sen lisäksi säädimme porukalla Selfie tikkua oikeaan kulmaan. En itseasiassa nähnyt kuin yhdellä turistilla Selfie tikun, joten ollaanko vähän noloja!
Omasta mielestäni alla oleva Santa Maria laivan kuva onnistui todella hyvin pitkällä objektilla. Jos olisin tajunnut kuvata hieman erilaisella asetuksella, olisi vesi pompannut kivan sinisenä ulos kuvasta.
Laiva oli vain niin kaunis niin siitäkin tuli tosiaan kuvia jopa muutama kymmenen otettua, mutta ajattelin että ette ehkä niitä kaikkia jaksa katsoa.


 
Kävimme myös monessa kuppilassa juomassa kupin kuumaa (tai tässä tapauksessa kylmää Spriteä tai 7uppia) ja näin yhdessä paikassa aivan upean aidan ja oli siitä pakko räpsiä muutama kuva. Samalla kuvia ottaessani paikalle pelmahti tämä valkomustapulu, joka selvästi halusi olla seuraava huippumalli, kun siinä tepasteli niin hilpeänä. Huomasin pulua kuvatessani että onpas niillä  ruma nenä. Pelkkä tuollainen läjä tuossa nokan päällä. Ihan kuin pulunkakkaa. Muuten pulut ovat kivoja eivätkä niin ärsyttäviä kuin lokit esimerkiksi.
Pian kuitenkin alkoi satamaan joten siihen se kuvaaminenkin loppui vaikka olimmekin varjon alla.
 

1.1.2015

Muutama tavara - video




Heissulivei!

Ostin pari juttua ja esittelen niitä ja unohtuneita joululahjoja tässä videossa. Olen itseasiassa tämän postauksen julkaisu päivänä Madeiran auringon lämmössä. Matkasta tulee varmasti kuvia ja ehkä muutama videokin.

Mutta nyt ostoksiin ja lahjoihin.