26.7.2015

Leiri 2015

Hyvää päivää ystävät! Tällä kertaa palaan blogin pariin leirikirjeen muodossa. Ajattelin kertoa teille lyhyehkösti viikostani hevosleirillä. Sain leirillä uusia hevos- ja ihmisystäviä sekä monia uusia kokemuksia.

Gilda
Liisi
Leiri ei kuitenkaan tarjonnut minulle, kohta 9 vuotta ratsastaneelle ratsastajalle, juurikaan mitään uutta. Opetus ei todellakaan ollut huonoa, mutta sen toteuttaminen sen sijaan oli. Tallilla oli hyvin erilaiset käytännöt kuin missään muualla, niihin tietty tottui viikon kuluessa. Opetus ei tarjonnut minulle mitään haastetta, tehtävät olivat yksinkertaisia, mutta se oli toisaalta ihan hyvä. Sain rauhassa keskittyä juuri omaan istuntaani ja omien apujen käyttöön, mm. hartioiden rentouttaminen, jota en ollut itse edes ennen huomannut. 
Veikko kieltää

Hevoset olivat todella mukavia ja todella rauhallisia. Muutama ärräpää kuitenkin löytyi. Menin alku viikosta monella erilaisella hevosella, suokeilla ja risteytyksillä. Rakastuin kuitenkin Veikko ruunaan. Nuori suokkiputte oli niin leppoisa ja ihana luonteinen, että olisin voinut mennä joka päivä sillä. Ratsastaessa Veikko ei kuitenkaan antanut mitään helposti ja välillä laukannostoissa ja erilaisissa väistöissä se joko puski ulos tai sisään tai teki pieniä takapään nostoja. Kuitenkin sen kanssa tuli monia onnistumisen fiiliksiä. Veikolla menin viimeisenä päivänä leirikisatkin, joissa tosin tuli yksi kielto ja yksi pudotus. Pudotus oli oma vikani huonon reitin takia, mutta kiellossa en tiennyt mikä meni vikaan. Tulimme linjaa, jossa oli kolme laukka askelta. Veikolla tuli hyvä ensimmäinen hyppy, mutta sitten kuitenkin toiselle esteelle olisi tullut joko liian kaukaa, jolloin olisin voinut tukea hieman paremmin, tai sitten jalat menivät putella sekaisin. Joka tapauksessa olin kuitenkin hirmu ylpeä pikkuponista. 

Saatiin me onnistuneitakin hyppyjä
Veikko keskustelee :D

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan nämä ennen kuin kysyt!
♥ Kuvaan Canon 1200D kameralla, jossa objektiiveina toimivat Canon EF 18-55mm sekä EF 75-300mm f/4-5.6 II
♥ Etsin uutta ratsastuskoulua, joten tällähetkellä en ratsasta missään
♥ Muokkaan videot Movie makerilla ja kuvat Gimpillä tai picmonkeyllä



Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen, joten ethän hätäile vaikka kommentisi ei näy heti.