15.10.2014

Hankaluuksia estetunnilla

Moikka!
Olin tällä kertaa hieman myöhäisemmällä tunnilla kuin yleensä. Omaa tuntiani ei järjestetty ja menin siis vasta klo 18.30 tallille. Tuntini alkoi vasta klo 20.00. Meillä oli 1.30 h aikaa laittaa hevosta ja katsoa kamera kuntoon. Harjailtiin hevonen ja mentiin maneesiin katsomaan edellistä tuntia. Huomattiin jo silloin, että kuvista ei tule mitään, mutta siihen tulossa toivottavasti pian parannus. Siitä lisää sitten myöhemmin. Menin Jadella ja sillä menen 19.10 kisoihinkin. Seurakisat 60cm. Ensin ajattelin mennä 80cm, mutta tunti meni sen verran häilähtelevissä tunnelmissa niin päätin mennä matalamman.

Ennen tunnin alkua Jade oli ihan pirteä (kuten kuvasta selvästi huomaa :)) Ajattelin, että nyt ratsastetaan kunnolla eikä mitään pelleilyä. Kun päästiin maneesiin  ja aloiteltiin niin hevonen oli kuin rautakanki ja ei oikein kunnolla keretty jumppaamaan. Se on huono juttu kun on tunneilla niin on kiire, jotta kaikki saisivat hypätä yhtä paljon.


Aloitettiin menemään kokorataleikkaajalla neljää puomia ravissa oikeaan kierrokseen ja siitä laukka kaarre pitkälle sivulle, jolla myös puomi. Jade meni aluksi todella väärässä rytmissä ja osui monta kertaa puomeihin, mutta kertauksen jälkeen rytmi löytyi ja mentiin kerran se vielä. Sitten pitkän sivun puomi nostettiin pieneksi esteeksi ja tultiin pari kertaa se (videolla näkyy). Tämän jälkeen pieni rata, jossa oli ensin pysty pitkällä sivulla, sen jälkeen toinen pysty, joka oli kokorataleikkaajalla. Siitä sama kaarre pitkälle sivulle, jossa tämä sama este kuin aikaisemminkin. Tämä meni ihan kivasti, toiselle huono tempo, mutta siitä hyvät lisäykset niin päästiin viidellä pitkän sivun puomi-este "linja". Tätä pari kertaa. Tämän jälkeen tultiin kerran linja, jossa väli taisi olla sellainen 17,5m. Tämä meni kanssa hyvin ja saatiin väliin seitsemän laukkaa, joka oli ihan hyvä Jadelle.



Sitten siirryttiin rataan, jossa alku lähti samasta esteestä missä oli ollut ne puomit alussa. Siitä iso kaarre 17,5m linjalle. Tosiaan huusin kun meinasin tippua. Tällä linjalla viimeiset hypyt menivät ihan penkin alle. Olin aina myöhässä ja suutuin siitä itselleni. Mutta linjan jälkeen pieni kokoaminen ja siitä sarja, johon tuli yksi laukka väliin. Siitä kaarretiin ensimmäiselle esteelle, mutta vain eri suunnasta ja sama kaarre pitkälle sivulle, jossa pysty. Menin vielä linjan tämän jälkeen kun olin niin myöhässä edellisellä kerralla, mutta niinpä olin nytkin, mutta siihen lopetettiin. Pienet loppu ravit, talliin jalkojen pesulle ja lämpöset takajalkoihin.



Selästä käsin tuntui tunti menneen ihan surkeasti sähläten, mutta nyt videoita katsellessa näyttää menneen kuitenkin ihan kivasti. Niin Matildakin ja äiti sanoi tunnin päätteeksi. Treenattavia asioita oli muun muassa laukan vaihto ja oikea tempo laukkaan.



Kuvat ja videot ©Matilda


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan nämä ennen kuin kysyt!
♥ Kuvaan Canon 1200D kameralla, jossa objektiiveina toimivat Canon EF 18-55mm sekä EF 75-300mm f/4-5.6 II
♥ Etsin uutta ratsastuskoulua, joten tällähetkellä en ratsasta missään
♥ Muokkaan videot Movie makerilla ja kuvat Gimpillä tai picmonkeyllä



Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen, joten ethän hätäile vaikka kommentisi ei näy heti.