30.3.2015

Pääsiäiseen valmistautumista

Moikka! Kohta on pääsiäisen aika, mutta meillä alettiin jo koristelemaan tipuilla, sulilla ja virpomisvihdoilla. Itse tykkään pääsiäisestä erityisesti sen takia, koska silloin tuntuu että on aina niin värikästä. Kaikkia kauniita värejä näkyy ympäriinsä ja hauskoja tipuja.
Virpomisoksien koristelu on jotenkin jäänyt mun mieleen aina sellaisena kivana asiana, jota odottaa. Tykkään muutenkin koristella ja tehdä kaikenlaisia pikku näperryksiä joka paikkaan.
Pääsiäisenä ollaan menossa laskettelemaan Leville muutamaksi päiväksi, toivottavasti sieltä saan jotakin materiaalia. Yritän ottaa sillä pienemmällä kameralla hieman videota, mutta otan kuitenkin kunnon kamerankin mukaan. Ollaan ensin Oulussa yksi yö hotellissa ja siitä sitten jatketaan Leville. Matkalla varmaan tulee paha olo, mutta niin tulee aina kun istun autossa. En varmaan pysty edes ajamaan autoa.
Tänään alkoi koeviikon "toinen" viikko. Eli viime viikolla oli vain torstai ja perjantai. Tällä viikolla taas maanantaista torstaihin. Olen nyt selättänyt äikän kirjoituksen ja biologian kokeen. Ne on ainakin menneet ihan hyvin, pienistä ongelmista huolimatta. Vielä on jäljellä matikan, maantiedon ja englannin kokeet. Uudet kirjatkin pitäisi mennä ostamaan Helsingistä.
 



 
Meillä ei käynyt kuin yksi virpoja, ja sekin tuli perjantaina, vähän aikaisessa. Oli meillä kyllä ihan kunnon palkatkin, mutta ei se haittaa. Syönpähän itse nyt kaikki karkit.
Otin muutamia kuvia äsken tipuista. Oli aika hauska asetella niitä erilaisiin asetelmiin ja kuvailla vähän. Pienellä muokkauksella niistä tuli ihanan värikkäitä ja kirkkaita. Mikä on sinun suosikki kuvasi, laita kommentilla.
 






26.3.2015

Tintin kanssa puutarhassa

Moikka! Viime päivinä oon yrittänyt lukea koeviikkon joka mulla alkoi tänään, mutta ei tällä viikolla muuta kuin äikän kirjotus. Ensi viikolla sitten kunnon panostus. On ollut aika maantieteellinen jakso, kun ollut maantiede ja biologia samassa. Ne kyllä kivasti tukee toisiaan.
Pidettiin Tintin kanssa pieni kuvaus hetki noin viikko sitten. Se oli ihan kivasti tossa meidän pienessä puutarhassa, mutta heti kun tultiin terassille kuvaamaan, niin hätä tuli jo päästä sisälle.
Sillä on ollut nyt vähän "rankempaa" kun huomattiin kasvain sen kainalossa. Se on kasvanut aika paljon lähipäivinä, saa nähdä milloin pitää viedä lopetettavaksi. Mutta nyt ei vielä maalata piruja seinille. Lähden varmaan pääsiäisenä laskettelemaan niin sieltä jotain tulee ainakin. Haluisin jo kuvaamaan sitä lunta. Nyt on täällä etelässäkin tullut takatalvi, pakkasta ja lunta satelee vähän. Onneksi se sulaa nopeasti pois. Nyt kuvia, ja jos haluisitte jotain videoita niin toiveita saa sanoa. Enjoy!
 




Eikö ole aika hieno nuo valjaat ja hihna. Aika miehiset.



18.3.2015

Pikapostaus

Moikka taas! Pitkästä aikaa taas kirjoittelen tänne. On ollut pää niin tyhjä kaikista postausideoista, mutta nyt on muutama työn alla.
Tänään koulun jälkeen päätin lähteä ulos vähän ottamaan kuvia, kun oli niin hieno keli. Nyt on ollutkin tämän viikon ihan mahtavat säät ja ihanan lämmintä. Sieltä se kesä pukkaa. Joten kamera vaan laukkuun ja jalusta mukaan. Taapersin lähimpään metsään ja nappasin pari kuvaa.
Eipä minulla mitään muuta kerrottavaa teille ole. Tämä oli nyt tällainen pika postaus kuvien kera, mutta välillä näinkin. Voitte kommentilla sanoa parhaan kuvan jos tahdotte. Enjoy!