Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #kukka. Näytä kaikki tekstit
9.7.2015
Sekalaisia kuvia ja juttuja
Moikka! Olen ollut nyt hieman epäaktiivinen, mutta sille löytyy ihan järkeväkin selitys. Viikko sitten olin ratsastusleirillä, josta varmaan tulossa pieni muotoinen postaus, jolloin en tietenkään voinut kirjoittaa yhtään mitään. Laitoin kuitenkin ajastetun postauksen, joka tuli hyvin perille asti. Leirin jälkeenkin olen ollut kiireinen, sillä menin elämäni ensimmäiseen kesätyöhön. Aloitin maanantaina ja lopetan ensi viikon perjantaina.
Nala on koko tämän ajan ollut mökillä. Se kävi muutaman päivän vierailun täällä kotona, mutta sitten se meni takaisin mökille. Nala viihtyy todella hyvin mökillä, kun se saa juosta vapaana. Olemme kuitenkin yrittäneet aktivoida sen mieltä erilaisilla uinti- ja kävelyreissuilla. Muutaman kerran se onkin tullut veteen asti ja ihan uinutkin. Nala kasvaa tosi kovaan tahtiin ja on nyt jo viisi kiloa painavampi kuin silloin kun haimme sen, kokokin on kasvanut huomattavasti.
Muutama postaus on nyt työn alla, kunhan saan kuvat otettua ja töistä pois niin nekin tulevat. Tässä on kuitenkin muutamia kuvia kesäkuulta, kun oli vielä aurinkoista.
Tunnisteet:
#greatdane,
#kukka,
#luonto,
#nala,
#pentu,
#tanskandoggi
27.5.2015
Kesän kynnyksellä
Heipsan kaikille! Kesän lähestyessä etsin itselleni uutta pyörää. Iskän kanssa kierreltiin (tai no yritettiin, kaupat oli kiinni) ympäri erilaisia kauppoja, ja XXL:ssä oli tällainen musta mattainen kauneus myynnissä. Pyörässä oli upeat koristelut, jotka kuvassakin näkyvät. Laitettiin pyörä ulos koeajoon ja sehän kulki kuin unelma. Kyyti oli todella tasainen ja pehmeä. Ostettiin tämä osin lahjarahoilla, minun rahoilla ja iskän rahoilla. Fillari oli hieman hintava, mutta yhteistoimin se kuitenkin saatiin maksettua. Uusi rakkauspakkaus. Sen nimi on muuten Merida, malli on siis se. :)
Lisäksi kävin näin iltasella ottamassa muutaman kuvan kukista, joten niitä saatte nyt ihastella.
Blogin postaustahti tulee kesällä varmasti moninkertaistumaan, mutta tällä lailla koulun lopussa aiheita ei oikein ole. Mutta kohta postausta alkaa pukkaamaan.
Blogin postaustahti tulee kesällä varmasti moninkertaistumaan, mutta tällä lailla koulun lopussa aiheita ei oikein ole. Mutta kohta postausta alkaa pukkaamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)