11.1.2016

Koirakuvia

Huom! Kirjoitettu viime vuoden joulukuussa.
Ps. Vaikka edellisessä postauksessa sanoin, Nalan talvikuvien tulevan seuraavaksi, laitoin kumminkin tämän nyt tähän väliin.

Moikka!
Pitkästä aikaa on kuitenkin Nala-postausta vuorossa. Nalalla oli nytten viime lauantaina tapaaminen sukulaisten kanssa. Omia sisaruksia ei kuitenkaan päässyt paikalle eikä vanhempiakaan, vaikka alunperin heidänkin piti paikalle ilmestyä. Oli kuitenkin aika mukava tapahtuma koirille sekä omistajille nähä vähän miten muiden koirat kehittyy ja onko samassa kasvuvaiheessa. Paikallahan oli Nalan pentueesta seuraava pentue, jotka olivat kuukauden nuorempia. Eroa ei kuitenkaan juurikaan huomannut, mutta kasvon muodossa oli selvästi eroa. Vanhemmilla aika iso arpa tossakin asiassa.






Tapaamisesta mentiin suoraan mökille ja siellä otin Nalasta muutamia kuvia ja päätinpä kokeilla ottaa illalla "studiokuvia" ja osa onnistuikin. Nalasta saa kyllä niin kivoja kuvia kunhan jaksaa odotella sopivaa hetkeä ja kyttäillä sopivia kuvaushetkiä.








9.1.2016

Vain kuvia

Moikka! Laitan tähän muutamia kuvia, joita on kertynyt viikkojen ajalta. Seuraavana postaus aiheena olisi talvisia kuvia Nalasta kunhan saan ne ensin muokattua.











Löytyikö suosikkikuvaa?

1.1.2016

2016 tuli vihdoin!

Johan me sitä odoteltiinkin. Uuden vuoden vietin ihan rattoisasti kotona kuvaten raketteja ja syöden hyvin. Me ei ite ammuttu kuin muutama raketti, mutta sitäkin enemmän näin niitä. Vaikka Nala ei ammuskelusta kovasti tykännyt niin minä kuitenkin nautin kovasti rakettien loisteesta. Mun ikkunasta vielä näki aika hyvin kaikki raketit ja varsinkin 12 aikaan tuli kyllä hienoja raketteja. Tässä nyt muutama kuva mitä sain otettua. Pitäisi varmaan tehdä jokin uuden vuoden lupaus- tai tavoite lista niin onnistuisi tänä vuonna tekemään jotakin. Kaikille kuitenkin hyvää alkanutta uutta vuotta ja toivottavasti kaikilla on mukava vuosi.